Turvallisempaa varhaiskasvatusta -blogin tarkoituksena on lisätä tietoisuutta turvallisemman tilan periaatteista varhaiskasvatuksessa. Blogi on osa kasvatus- ja ohjausalan erikoisammattitutkintoa ja siihen liittyvää hanketta.
Pisarapuuttuminen
Pisarapuuttuminen Pisarapuuttuminen on Väestöliiton kehittämä toimintamalli pienten lasten kiusaamisen ja häirinnän ehkäisyyn. Mallin pohjana on käytetty Tuija Huukin tutkimustietoa. Pienet lapset opettelevat toimimaan ihmissuhteissa. He voivat matkia jotain näkemäänsä. He myös keksivät ihan omia tapoja toimia. Usein ikävät tai alistavat tavat alkavat sattumalta ja pienistä hetkistä. Ikään kuin pieninä pisaroina mukavan leikin ja puuhan aikana. ( Väestöliiton julkaisu ) Millaista häirintä voi olla lasten kesken? Miten häirintä ilmenee ja kuka voi häiritä? Mielestäni pisarapuuttuminen toimii kaikenlaisiin tilanteisiin, jossa ei toimita toiveiden mukaisesti. Puuttumisen ydin on: Ei syyllistetä, ei osoitella sormella, ei rangaista. Puhutaan yhdessä tilanteen tuntemuksista, tehdään yhteinen sopimus. Kasvattajalle sudenkuoppa tulee tilanteen toistumisen kohdalla, sillä vaikka sopimus on kertaalleen tehty ja joku on sitä rikkonut, ei voida toistuneessakaan ...
Kommentit
Lähetä kommentti